|
1 § Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Uudenmaan lapsireuma ry ja kotipaikka
Helsinki
2 § Tarkoitus
Yhdistyksen tarkoituksena on 1) työskennellä lasten ja nuorten
tuki- ja liikuntaelinsairauksien eri reumatautien vastustamiseksi ja
reumasairauden hoidon, kuntoutuksen ja muiden palvelujen elinolojen
edistämiseksi, sekä 2) toimia alueensa reumasairaiden lasten ja nuorten sekä
heidän perheidensä tukena ja yhdyselimenä ja valvoa heidän yhteiskunnallisia
etujaan.
3 § Toimintamuodot
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää reumalapsille
ja heidän perheilleen kuntoutus-, virkistys- ja lomatoimintaa sekä antaa
koulutusta ja valistusta reumalasten perheille. Yhdistys kiinnittää
tiedotustoiminnallaan päätöksentekijöiden sekä alueensa viranomaisten huomioita
reumalasten ongelmiin sekä tukee taloudellisesti informoimalla lapsireuman
parissa tapahtuvaa tutkimus- ja hoitotyötä, sekä on yhteistoiminnassaan alueensa
viranomaisten ja sellaisten järjestöjen kanssa, jotka työskentelevät
kansanterveyden hyväksi.
4 § Toiminnan rahoitus
Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys vastaanottaa jäsenmaksujen
lisäksi avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja. Asianomaisen luvan saatuaan
voi yhdistys järjestää arpajaisia ja rahankeräyksiä, harjoittaa
kustannustoimintaa, järjestää reumayhdistyksen jäsenille, tuki- ja
liikuntaelinsairaille ja heidän perheenjäsenilleen kuntoutus-, hoito- ja
virkistyspalveluita ja –matkoja. Yhdistys voi omistaa toimintaansa varten
tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.
5 § Jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen
henkilö, joka hyväksyy sen tarkoituksen. Kannatusjäseneksi yhdistykseen voi
liittyä oikeuskelpoinen yhteisö sekä yksityinen henkilö, joka haluaa tukea
yhdistyksen toimintaa. Varsinaisen jäsenen ja kannatusjäsenen hyväksyy
yhdistyksen hallitus. Kunniajäseneksi voi yhdistyksen hallitus kutsua henkilön
joka on erikoisesti ansioitunut yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamisessa.
6 § Jäsenmaksut
Varsinaisen jäsenen on suoritettava vuosittain jäsenmaksu,
jonka suuruuden yhdistyksen syyskokous on määrännyt seuraavaksi
kalenterivuodeksi. Kannatusjäsenen on suoritettava vuosittain
kannatusjäsenmaksu, jonka suuruuden yhdistyksen syyskokous on määrännyt
seuraavaksi kalenterivuodeksi. Yhdistyksen hallitus voi vapauttaa varsinaisen
jäsenen erityisen painavista syistä mm. sairauden tai työttömyyden vuoksi
jäsenmaksunsa suorituksesta. Kunniajäsen on vapaa jäsenmaksuista.
7 § Jäsenen erottaminen
Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä yhdistyslain
määräämällä tavalla. Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen, joka ei enää
täytä jäsenyyden edellytyksiä. Erottamispäätöksestä voi jäsen valittaa
yhdistyksen kokoukselle jättämällä kirjallisen valituksen yhdistyksen
hallitukselle kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa asiasta tiedon saatuaan.
Asia on käsiteltävä ensimmäisessä mahdollisessa yhdistyksen kokouksessa.
8 § Toimielimet
Yhdistyksen päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Yhdistystä
edustaa ja sen asioita hoitaa lainmukaisena hallituksena yhdistyksen hallitus.
9 § Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen kokouksia ovat kevätkokous, syyskokous ja
ylimääräinen kokous. Kevätkokous pidetään kunakin vuonna helmi-maaliskuun aikana
ja syyskokous vastaavasti marras-joulukuun aikana. Ylimääräinen kokous pidetään,
mikäli yhdistyksen hallitus katsoo sellaisen tarpeelliseksi tai jos vähintään
yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä
kirjallisesti pyytää erityisesti ilmoitetun asian käsittelyä varten, jolloin
kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa asianomaisen
pyynnön esittämisestä lukien.
Kokouskutsu on julkaistava yhdistyksen hallituksen toimesta
syyskokouksen määräämässä sanomalehdessä vähintään seitsemän (7) vuorokautta
ennen kokousta tai lähetettävä kirjallisesti kullekin jäsenelle samassa ajassa.
Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat.
Yhdistyksen kokouksessa on kullakin varsinaisella jäsenellä ja
kunniajäsenellä yksi (1) ääni. Kannatusjäsenellä ei ole äänioikeutta.
Äänestyksessä ratkaisee se kanta, jonka puolesta on annettu eniten ääniä. Äänten
mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa arpa.
Aloiteoikeus on yhdistyksen jäsenellä.
Kevätkokouksessa käsiteltäväksi haluttava aloite on jätettävä
yhdistyksen hallitukselle tammikuun loppuun mennessä.
10 § Syyskokous
Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. yhdistyksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja tai joku mu
hallituksen jäsen avaa kokouksen.
2. valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjantarkastajat ja
ääntenlaskijat
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. vahvistetaan kokouksen työjärjestys
5. hyväksytään yhdistyksen talousarvio seuraavaksi kalenterivuodeksi
6. määrätään seuraavalta kalenterivuodelta perittävien yhdistyksen jäsenmaksujen
suuruus.
7. hyväksytään yhdistyksen toimintasuunnitelma seuraavaksi kalenterivuodeksi
8. valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi, jota
kutsutaan yhdistyksen puheenjohtajaksi
9. valitaan hallituksen muut varsinaiset jäsenet erovuorossa olevien tilalle,
sekä varajäsenet seuraavaksi kalenterivuodeksi
10. valitaan kaksi (2) varsinaista tilintarkastajaa ja heille henkilökohtaiset
varatilintarkastajat tarkastamaan seuraavan kalenterivuoden tilinpäätöksen,
kirjanpidon ja hallinnon.
11. määrätään, millä tavalla 9 § puitteissa yhdistyksen kokouskutsut on
julkaistava
12. päätetään muista kokoukselle esitetyistä asioista
11 § Kevätkokous
Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. yhdistyksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja tai joku muu
yhdistyksen jäsen avaa kokouksen
2. valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjantarkastaja ja
ääntenlaskijat
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. vahvistetaan kokouksen työjärjestys
5. käsitellään yhdistyksen toimintakertomus edelliseltä kalenterivuodelta
6. käsitellään yhdistyksen tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto edelliseltä
kalenterivuodelta ja päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta, sekä
vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
7. valitaan tarvittaessa yhdistyksen edustaja(t) Suomen Reumaliiton
sääntömääräiseen tai ylimääräiseen edustajakokoukseen
8. päätetään muista kokoukselle esitetyistä asioista
12 § Ylimääräinen kokous
Ylimääräisessä kokouksessa käsitellään ne asiat, joita varten
se on kutsuttu kokoon.
13 § Hallitus
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu syyskokouksessa kahdeksi (2)
vuodeksi kerrallaan valittu yhdistyksen puheenjohtaja sekä vähintään neljä (4)
ja enintään kahdeksan (8) muuta varsinaista jäsentä, joista puolet on vuosittain
erovuorossa, sekä kaksi (2) varajäsentä, jotka valitaan vuosittain. Hallitus
valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitus nimeää sihteerin,
rahastonhoitajan ja kirjeenvaihtajan. Hallitus voi määräajaksi tai erityistä
tehtävää varten asettaa avukseen toimikuntia ja jaostoja, joille se tarvittaessa
vahvistaa ohjesäännön.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan
varapuheenjohtajan kutsusta tarvittaessa. Hallitus on kutsuttava koolle myös,
jos vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on
päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään puolet
hallituksen muista jäsenistä on läsnä. Päätökseksi tulee se kanta, jonka
puolesta on annettu eniten ääniä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan
ääni, vaaleissa arpa.
Hallituksen tehtäviin kuuluu erityisesti:
- johtaa yhdistyksen yleistä toimintaa lain, yhdistyksen sääntöjen ja kokousten
päätösten mukaisesti
- valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat ja kutsua kokouksen
koolle
- tehdä esityksiä yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi
- huolehtia varojen hankinnasta ja omaisuuden hoidosta
- huolehtia siitä, että yhdistyksessä pidetään sellaista kirjanpitoa kuin laki
ja hyvä kirjanpitotapa vaativat
- ottaa ja erottaa yhdistyksen toimihenkilöt sekä määrätä työehdot
14 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja
varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan
kanssa.
15 § Tilikausi, tilintarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Yhdistyksen
hallituksen on jätettävä tuloslaskelma ja tase sekä muut hallintoon ja talouteen
liittyvät asiakirjat viimeistään kaksikymmentäyksi (21) vuorokautta ennen
kevätkokousta tilintarkastajille, joiden on ne palautettava lausuntoineen
viimeistään neljätoista (14) vuorokautta ennen mainittua kokousta.
16 § Sääntöjen muuttaminen
Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä yhdistyksen
kokouksessa, jos kokouskutsussa on asiasta mainittu ja siihen vaaditaan
vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä.
17 § Yhdistyksen purkaminen
Yhdistyksen purkamisesta on päätettävä kahdessa peräkkäisessä
yhdistyksen kokouksessa, joiden väliä tulee olla vähintään kolmekymmentä (30)
vuorokautta ja siihen vaaditaan kummassakin kokouksessa vähintään kolmen
neljäsosan (3/4) enemmistö annetuista äänistä. Yhdistyksen purkautuessa tai sen
tultua lakkautetuksi luotutetaan sen varat lasten reumasairauksien tutkimuksen
edistämiseen.
18 § Muita määräyksiä
Muissa kohdin noudatetaan yhdistyslain määräyksiä.
19 § Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät
Nämä säännöt on hyväksytty yhdistyksen hallituksen
kokouksessa 4.5.1998 |